LISO - Luota itseesi, sinä osaat!
Kyrönmaan 4H-yhdistys toteuttaa Luota itseesi, sinä osaat! -hankkeen, jonka tavoite on lisätä alueen nuorten työllistymistaitoja ja yrittäjyyskasvatusta erilaisin koulutuksin.
Hankkeen avulla työllistetään nuoria erilaisiin keikkaluontoisiin töihin, vahvistetaan polkuja työllisyyteen sekä kehitetään nuorten itsetuntemusta. Hankkeessa myös kehitetään digitaalista työvälitystoimintaa ja sen käyttöönottoa nuorten työllistämisen apuna sekä sen markkinointia niin nuorille kuin asiakkaille.
Hankkeessa järjestetään alueen nuorille työllisyyskasvatusta, yrittäjyyskoulutusta ja koulutusta oman yrityksen markkinointiin sekä työllistetään alueen nuoria erilaisiin työtehtäviin. Tavoitteena on vahvistaa ja kehittää 4H-toiminnan kautta tarjottavia polkuja työllisyyteen.
Alle 12-vuotiaille lapsille hankkeen teemaa tuodaan esille tekemällä oppimisen kautta, ahkeruuteen ja omiin kykyihin luottamiseen kannustamalla ja näin kasvattamalla työllisyystaitoja ja yrittäjämäistä asennetta jo pienestä pitäen.
Hankekausi 1.7.2022 - 31.5.2024
Luota itseesi, sinä osaat! -hankkeen tapahtumia kuvina.
Lue lisää hankkeen tapahtumista alaotsikon kautta.