Hankkeessa tapahtuu....
19.-23.1.2023 Heti alkuvuodesta 40 isokyröläistä nuorta suoritti hygieniapassitestin ja myös läpäisi sen, saaden siten hygieniapassin, joka on todella tarpeellinen työelämään siirtyessä. Kaksi iltaa kestäneen koulutuksen ja testin ohjasi Satu Mannila, lempeästi mutta juuri tarvittavan tiukasti, kuten viralliseen asiaan kuuluu.
3.1.2023 Lumisena tammikuisena tiistaina Kyrönmaan 4H-ohjaajat tekivät retken Kauhavalle Tuulia Design:iin, tutustumaan askartelu- ja käsityöyritykseen ja samalla opittiin uusia askartelutekniikoita tulevaa kevään kerhokautta varten. Innostavien ja osaavien ohjaajien opetuksessa meinasi päivä jäädä ihan kesken ja kotiin lähdettiin ajatukset ideoita pursuten.
26.10.2022 Isonkyrön yläkoulun ja Kyrönmaan lukion oppilaat viettivät Hyvän mielen iltapäivää yllätysesiintyjää Antti Railio Duoa kuunnellen. Musiikin ohessa Antti kertoili omista nuoruuden kokemuksista ja kasvusta tähän päivään sekä antoi hyviä ohjeita nuorille kasvamisen eri vaiheisiin; luota itseesi ja ole hyvä kaveri kaikille.
2.-3.9.2022 Kyrönmaan 4H-yhdistys oli mukana NYK-Nuori Yrittäjyys Kyrönmaa -hankkeen organisoimalla Kyrönmaan yrittäjyysmessuilla. Messujen ensimmäinen päivä oli suunnattu 9-luokkalaisille ja lukiolaisille, toinen messupäivä oli kaikille avoin. 4H:n osastolla teemana 4H-yrittäjyys ja Helppi-työpalvelun esittelyä, mukana Helpistä kertomass Helppi-työntekijä Eveliina.
31.8.2022 Kyrönmaan 4H-yhdistyksen hallitus sekä 4H-yrittäjät kokoontuivat yhteiselle iltapalalle tutustumaan toisiinsa ja juttelemaan yrittäjyydestä.
Cafe & Bakery Kyröön Paakarin herkullisen tarjoilun lomassa virisi vilkasta ja antoisaa keskustelua 4H-yrittäjyydestä, markkinoinnista, arjen luovimisesta opiskelujen ja yrittämisen lomassa sekä nuorten kasvun eri vaiheista.
4H yrityksistä mukana olivat Juusif Photo & Video, EK Palvelut Isokyrö sekä Makkarapojat.